LAHTI KUITTAA JA RAPORTOI TAPAHTUNEESTA

Lahden Flow on ohi, mutta elää muistoissamme kivasti. Ensinnäkin kiitokset kaikille paikalle saapuneille, ilman teitä päivä olisi ollut vaan perustreenipäivä. Te teitte tapahtumasta ison treenipäivän! Yleismeininki oli tuttuun tapaan rennon-casual ja suuremmilta tungoksilta ja vahingoittumisilta vältyttiin, hyvä-jes!

Lauantai aloitettiin lahtelaisille tutulta Yhteiskoululta. Porukan lopulta valuttua paikalle allekirjoittanut pyöräytti pienet alkulämmittelyt koko porukalle. Hikisten ja hengästyneiden ja lämpimien osanottajien kuultiin sanovan puuskutuksen alta: "aika hyvä alkulämmittely". Olkaa hyvät. Alkulämmittelyjen jälkeen kokeneemmat tracerit jakoivat tietoaa perusteiden opettamisen merkeissä. Päivän menusta löytyi cat-leappia, vaulttia ja seinäjuoksua.

Perusteiden opettelun jälkeen lähdettiin ihmettelemään Lahden kaupunkia jammailun merkeissä. Reitti kulki lähes suoraa linjaa kohti kaupunginteatteria. Matkan kohokohtia - hot spotteja - olivat Anttilan "lemppari-puu" ja kaupunginteatterin patsaat. Pieni alue, paljon tekemistä. Intoutuipa muutama kiertämään kaupunginteatteria erikoisten puiden avustuksella.

Tästä matka jatkui kohti Lotilan koulua ja sen "uus-lemppari-puuta". Hurja hurja oksalta oksalle heijari. Viimeistään tässä vaiheessa vierailijoille kävi ilmi että Lahdesta löytyy puita. Ja lisää oli tulossa. Puiden lisäksi jammailijoille alkoi käydä ilmi näläntunne.

Matka jatkui kohti keskustaa, jossa porukka siirtyi kukin haluamalleen taholle syömään. Suurin osa poppoosta päätyi erinomaiseen Mamma Mariaan pastan ääreen. Ruokailun jälkeen siirryttiin alatorille syömään jäätelöä ja ottamaan lähikuvia jäätelöä syövistä suista. Hauskaa. Vatsassa vellovaa pastaa uhmaten hurja joukkomme siityi vielä takaisin Yhteiskoululle kekkaloimaan paljain jaloin sen muureilla ja nurmikoilla. Muiden kekkaloidessa minä siirryin kohti Nuorisokeskus Fillaria asettamaan ATKn kuosiin videoiden katsomista varten. Videoiden teemana: nostalgia! Vanhempia pätkiä joita nuoremmat tracerit ei välttämättä ole nähneet.

Videoiden jälkeen kellon ollessa jo lähemmäs kahdeksaa, ilmassa alkoi olla hieman luovuttamisen hajua. Ja todellakin osa porukasta lähti jo kotia kohti, kun uskaliaimmat siirtyivät vielä iltajammailemaan legendaariseen Launeen Perhepuistoon. Ja siellä lähti viikset pois niin että viuhu. Tikkurilan tovereiden kanssa pyöräytettiin sellanen kestävyysrata pystyyn että ihan meinas hengästyä loppua kohden. Henkilökohtainen suositus kaikille ihmisille: kiivetkää putkiliukumäki ylös! Hauskaa. Pikku hiljaa virta alkoi loppua viimeseltäkin mieheltä ja oli aika yöpuulle.

Sunnuntai aloitettiin Pikku-Vesijärven rannalta ja sen tuhannen ja yhden puun luota. Edellisen päivän hypyt tuntuivat monella vielä, eikä jotkut selvästikään tienneet mitä puiden kanssa pitäisi tehdä. Reitin varrelta löytyi puita sekä roikkumiseen että hyppelyyn ja juoksenteluun soveltuen. Sinä päivänä nähttiin myös monta viikkoa odotettu handred-persent-deinger-catleap, huiman pitkä saman tason catti jossa epäonnistujaa odottaa vesieste, vallotettiin, sekä paikallisten että vierailijoiden toimesta. Itse juoksin tähän aikaan ylämäkeen, mikä oli paljon kivempaa ku kattoa kun setä hyppää.

Puistoalueelta matka jatkui kohti satamaa, jossa jammailu jatkui. Kauppa koluttiin läpi ja päädyttiin lopulta sataman kiville. Sade. Autohalliin sateensuojaan. Läpsypunnerruksia ja ranskalaisten stuttersteppiä rankkasateessa. Miehinen olo.

Jam end.

VANHA TIEDOTE: LÄHTI

Badabim badabum!

Lahti lähestyy! Älä säiky ja karkaa pakosalle! Jammailut alkaa siis lauantaina ja jatkuu sunnuntaille asti. Yön yli jääville löytyy majapaikka paikallisten ystävällisten tracereiden kotoa. Huhua kiertää myös isosta trampoliinista. Jos on majapaikalle tarvetta niin ilmota asiasta spostilla osotteeseen miiikerv (at) jyu.fi tai puhelimitse sivun alalaidassa olevaan numeroon.

18.8 LAUANTAINA

klo 12.00: Lahden yhteiskoulu
(http://kartta.lahti.fi/web/Default.aspx?layers=Palvelukartta&cp=6763889,26481401&z=2&language=fin) Alotellaan, odotellaan myöhässä tulevia ja vedetään alkulämmittelyt joiden jälkeen lähdetään kiertämään Lahtea.

klo 16.00~17.00
Aletaan himmailemaan ja valmistautumaan syömään. Omakustanteinen ruokailu paikallisten avustuksella.

klo 18.00-20.00
Yhteistä ilonpitoa Nuorisokahvila Fillarissa. Videoita, keskustelua, venyttelyä ja syömistä.

klo 20.00->
Vapaata settiä! Mahdollisuus myös iltajammailuun Launeella. Yöpyminen samaisella Launeella viihtyisällä omakotialueella.

19.8. SUNNUNTAI

13.00
Pikku-Vesijärven ranta (http://kartta.lahti.fi/web/Default.aspx?layers=Palvelukartta&cp=6764237,26480989&z=2&language=fin) Pyyhitään viimeset unenpöpperöt silmistä, lämmitellään, heilutaan ja hypitään puissa, juostaan ylämäkeen Karirannan luonnonkauniissa puistossa. Ja jos puhtia vielä riittää niin suunnataan kohti satamaa.

Kysyttävää? Kysy! Mikko Kervinen, 040 5527583 Jani Riihelä, 050 411 1380