![]() |

UUTISIA JYKYLÄSTÄ
Haa eli Hep!
Jyväskylän Flou on ohi ja tunnelma on katossa. Tai siis oli ainakin Jyväskylässä. Jyväskylän Flow järjestettiin kulttuuritapahtuma Yläkaupungin Yön yhteydessä. Lauantaina paikalle kerääntyi runsaasti ihmisiä, niin uusia kuin kokeneempiakin treissaajia. Perusopetus liikunnanlaitoksen tiloissa oli mahtavan ruuhkainen ja jameja siivitti Flow Finland 2005 -kiertueesta tuttu aurinkoinen sää.
Sunnuntaina jamit jatkuivat kuokkalan pahamaineisilla kulmilla, mistä on saanut alkunsa mm. Jyväskyläläisten parkour -fanaatikkojen keskittymä "Rynnistyksen Käsite". Paikalle saapuivat vain todelliset truu treissaajat mutta meno oli aurinkoista ja hulppeaa. Kuuluisa kuokkalan kivi-rinki tarjosi haasteita aivan varmasti aivan kaikille.
Flow kiittää ja kumartaa Dässin pojille, eritisesti Hevari Rantsulle, K.Kerviselle ja Hämäryys Pertsalle sekä kaikille parkouria tapahtumassa opettaneille. Suurkiitos onnistuneesta tapahtumasta ja tiedotuksesta myös Yläkaupungin Yön väelle. Iso käki myös kaikille ulkopaikkakuntalaisille, jotka saavuitte ihastelemaan rantojemme raitoja. Näin on hyvin.
Kuvamateriaalia osoitteessa: http://www.cc.jyu.fi/~marika/Ylakaupunki2007/Parkour/index.html.
JYVÄSKYLÄ
Jyväskylän omat pojat, The Concept of Dash, saavat kunnian startata kiertueen parkourkimarallaan. Jyväskylän Flow järjestetään
paikallisen kulttuuritapahtuman, Yläkaupunkin
Yön
yhteydessä. Harjoittelun lisäksi Jyväskylässä on siis
myös mahdollisuus ravita, ah, sielua.
Mitkä ovatkaan Harjun keräämät kaikista parhaat kiipeilyvinkit? Millainen on Hämähäkki Pertun uusi "Pro Traceur Super Challenge" -harjoitusohjelma? Saako Tankki-Tuomaa oikeasti yhdellä kädellä leukoja? Mitä tarkoittaa "peukutus"? Miltä näyttää tähtivieras Monsieur Gilab (peitenimi) ilman paitaa? Mysteerejä mysteerien perään!
Ei hätää! Jyväskylän Flow Finland tarjoaa kaikkiin näihin, ja muutamaan muuhun, aivan takuuvarman supervastauksen. Eniten ihan kaikille tervetuloa! Ihan oikeesti ja kivitosissaan.
OHJELMA:
LAUANTAI 19.5.
klo 13.00-14.30 Vasta-alkajille suunnattu parkourtyöpaja Jyväskylän
Yliopiston liikunnan laitoksen telinevoimistelusalissa. Liikunnan laitokselle
löydät, kun bongaat tästä
kartasta numeron 12.
klo 14.30 - 17.30 Avoimet jamit Jyväskylän kuuluilla ja kuulumattomilla parkourspoteilla yläkaupungilla. Mukaan on tervetullut kuka vain ja kokeneemmilta parkouraajilta saa vinkkiä, kun rohkenee kysyä.
21.30 ja 22.00 on parkourvideonäytöksen aika Juomatehtaalla, jonne löydät, kun bongaat kartasta numeron 19.
SUNNUNTAI 20.5.
12:00 ja eteenpäin _mahdollisesti_ Kuokkalan keskustasta villiä vääntöä avoimien encorejamien vuorossa. Reitistä vastaa Kersantti Kervinen, tuo parkour-Suomen monitaituruus ja jazztanssin pesijalisti..
Yhteisruokailua ei ole, mutta Yö tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia kulinaristisille nautinnoille.
Lisäksi meille on varmistunut lauantai-sunnuntaiyölle yöpaikka kävelymatkan päässä kaikista tapahtumapaikoista, eli jos tarvitset yöpaikkaa, tule nykimään Hevimiestä hihasta ja hän selvittää lisää, tai navigoi klo 23:00 jälkeen Näyttämö Lutakon sijaintipaikkaan ( http://www.nayttamolutakko.net/yhteys.html ) ja pyydä Kersantti Kerviseltä ovenavausta numerosta 040-5527583.
Jos asiat Yöstä tai Yössä askarruttavat, voit ottaa yhteyttä suoraan järjestäjiin: Hevimies Rantanen, jannumies (a) pp.inet.fi, 044 568 6869